Roman Galay

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Roman Galay vuonna 2020.

Roman Galay (s. 20. elokuuta 1998 Pietari, Venäjä[1]) on venäläis-suomalainen taitoluistelija. Hän edustaa Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita (EVT)[2].

Pietarilaissyintyisen Galayn yrittäjäisä asuu Pietarissa, äiti ja sisar Lappeenrannassa. Galay aloitti taitoluistelun viisivuotiaana ja kilpailemisen kuusivuotiaana. Hän on suorittanut keväällä 2018 Vierumäen urheiluopistossa ylioppilastutkinnon ja liikunnanohjaajan tutkinnon. Hän aloitti syksyllä 2018 opinnot Pietarin yliopistossa, jossa hän opiskelee liikuntatieteitä ja harjoittelee taitoluistelua.[2]

Galay edustaa taitoluistelussa Suomea. Hänen valmentajansa on Sirkka Kaipio.[1] Galay sai hopeamitalin vuonna 2015 taitoluistelun nuorten Suomen-mestaruuskisoissa. Hänen jalkansa veneluu murtui tammikuussa 2016, ja hän oli poissa julkisuudesta joulukuuhun 2018. Miesten Suomen-mestaruuskilpailuissa 2018 hän voitti kultamiltalin.[3]

Galay osallistui taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailuihin tammikuussa 2019 Minskissä, ja seuraavaksi sen jälkeen hän osallistuu taitoluistelun vuoden 2019 Pohjoismaiden-mestaruuskilpailuihin.[2] Hän ei menestynyt EM-kilpailujen miesten lyhytohjelmassa eikä päässyt siten jatkamaan vapaaohjelmaan. Hän esiintyi ensimmäisenä ja sai pisteitä 55,40.[4]

  1. a b Roman Galay, Isuresults viitattu 23.1.2019
  2. a b c Myyrmäen jäähallilta EM-areenalle. Vantaan Sanomat 23.1.2019, viitattu 23.1.2019
  3. Roman Galay oli taitoluistelun nouseva tähti. hs.fi 23.1.2019
  4. Roman Galay karsiutui EM-kisojen vapaaohjelmasta. Ylen uutiset 24.1.2019, viitattu 27.1.2019
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.